tiistai 16. helmikuuta 2016

270. Tältä sen kuuluu tuntua

Torstaina menin Lamocalla koulutunnin ja voi kun se oli taas hieno! Väistöt sujui tosi hyvin ravissa ja laukassa tuli sellainen fiilis että tältä sen kuuluu tuntua. Tosin tunnilla tuli järkytyksenä se että meitä oli kahdeksan ratsastajaa, sillä olin tottunut niihin 4-5 ratsastajan tunteihin kun kouluvalkassa meitä on aina vähän sekä yleensä myös torstaisin ollut.

Alkuverkoissa Lamoca oli aika hidas, mutta ravissa alkoi pikkuhiljaa parenemaan ja oli pätkittäin tosi hyvä. Kun oltiin ravailtu molemmissa suunnissa alettiin tekemään ravissa pohkeenväistöä pituushalkaisijalta uralle. Nämä väistöt sujuivat tosi hyvin, vaikka välillä sai vähän takaosaa muistuttaa. Ihan viimeisiin askeleisiin olisi voinut panostaa vielä enemmän, sillä kuten videolta huomaa niin niissä Lamoca vähän livisti vain sivulle ilman väistöä.






Tehtiin väistöt myös toiseen suuntaan, niissä ongelmana oli enemmänkin takaosan "yliaktiivisuus". Eli väistöt lähti alkuun menemään takaosa edellä, mutta kun muistin pitää pohkeet kiinni niin saatiin nekin ihan ok.

Välikäyntien jälkeen tultiin pääty-ympyrälle jossa käynnissä väistätettiin takaosaa ulos. Kuten yleensä tämä oli meille tosi vaikeaa ja Lamoca tuli kättä vasten. Sitten vähän ravattiin ja laukattiin ympyrällä. Laukassa Lamoca oli tosi hyvä, se kokosi laukkaa aika hyvin ja oli pyöreällä kaulalla. Tehtiin toiseen suuntaan samat jutut ympyrällä ja Lamoca oli siihen suuntaan vielä parempi!






2 kommenttia: